-"Kysyin, mika sinulla on, tyttä!" Bella huusi.
Sitten mä ryhdistäydyin, ja katsoin Bellaa syvälle silmiin, ja sanoin:"Ei mikää, mul vaa oli hamsteri, mut ny se on, kuollu."
-"Aha, no, hyvä on" Bella vastas.
Sit faija tuli sisää vei mut ja Bellan ruokapöydän ääreen, mä aavistelin jotai, mut en iha tällasta, mitä faija ny sano.
-"Niin, Jutta, ajattelin tässä vähän aika sitten Bellan kanssa, kun tuota... Jos Bella muuttaisi luoksemme, tänne, samaan taloon..." faija mutisi, sil sekunnil, ku se oli sanonu ton, mun silmissä musteni ja olo oli hirveen heikko, en voinu sille mitää, sydän tykytti, vasen käsi, puutunu...
-"Jutta, JUTTA!" kuulin vaa, ku faija huus.
"Ei! Tämä muistuttaa liikaa... Ei, tämä ei ole totta..." kuulin, ku joku sano, se oli faija. Heti sen jälkee näin kirkkaan valon, ja avasin mun silmät, näin vaa valoo, ja sit erotin mun vierel faijan, joka puristi mun kättä. Nielasin, ja nukahin uudelleen, en halunnu herätä. Faija huokas ja sano:
-"Jutta, mä tiedän et sä oot hereillä..." se sano vähä leikittelevään äänensävyy ja silitti mun poskee.
-"Enkä oo. Mä en haluu olla hereillä." sanoin faijalle.
-"Jutta, sä tiedät että mä rakastan sua." faija sano mulle ja nielas.
Mä avasin silmät ja nousin istumaa, mul ei ollu enää paha olo, faija katto mua suoraan silmiin.
-"Mä rakastan sua, tapahtu mitä vaan, mä lupaan sen Jutta." faija sano ja mä nielasin mun kyyneleet.
Sit me halattiin. Pitkästä aikaa, mää ja faija halattiin toisiamme. Sit muistin mitä tapahtu yhtenä yönä, sillon, kun faija tuli kotii kännissä, mä irtauduin siitä halauksesta.
-"Faija, mä en sua, mä en voi." sanoin ja mun poskelle vierähti kyynel.
-"Jutta, mitä sinä sanoit?" faija koitti epätoivoissaan. Nielasin taas mun kyyneleet ja rauhotuin.
-"Faija, mä en rakasta sua..." sanoin ja katselin peittoani. -"Mitä?" faija yritti vielä uudelleen, mut en enää vastannu, faija lähti, ja mä itkin, itkin siinä, ja itkin itteni uneen.
Lopulta, kun mä heräsin taas, oli siinä mun omahoitaja, joka katto mua syvälle silmiin. Kun mä avasin silmät, se vaa hymyili mulle.
-"Jutta, pääset tänään kotiin! Eikö olekin kivaa?" hoitaja sanoi, ehkä vähä tekopirteesti.
-"Tosi..." sanoin.
-"Alappas pukemaan päälle, niin soitan isällesi ja pääset taas kotiin!" hoitaja sanoi.
Aloin pukea vaatteita päälle, mut sit mun päähän nousi yks suuri kysymys, johon ei voinu vastata iskä eikä Bella, tai sitten vaikka Elisa, ei kukaan muu ku mun omahoitaja ja lääkärit. Pysähdyin paikalleni ja kysyin:
-"Miks mä olen täällä?" kysyin hoitsulta joka oli just siinä mun vieressä.
-"No, jos vaikka kysyisit sitä isältäsi, ja tässä on sinulle muutama lappu, liittyen ihan tähän sairaalakäyntiin ja tulevaisuuteen, jookos? Vie nämä isällesi, hän osaa kyllä hoitaa asian." hoitaja vastasi ja tarjosi mulle paksua kirjekuorta, sisällä olikin sitten varmaan tosi paljon papereita.
Sit faija tuli hakeen mua, ja mentii autolla kotii. Molemmat oli vaa hiljaa. Koko matkan aikana kumpikaan ei sanonu yhtää mitää liittyen mihkää, mut musta se oli vaa hyvä. Sit ku päästii kotii, talo oli ihan tyhjä, tai, ainaki autio, ei yhtää elonmerkkiä, vaik olin oottanu, et Bella tulis heti vastaa ja hyökkäis mun kimppuu sen kysymysvyöryil. Mut ei, sitä ei näkyny missää.
-"Missä Bella on?" kysyin faijalta, oli pakko saada tietää.
-"No, Bella... Bella vain lähti." faija mutisi ja meni keittiöön kirjekuoren kanssa. Jäin ulkopuolelle, menin olkkariin ja katoin lipastoo. Otin meijjän valokuva-albumin mut sit albumin ja sen viereisen kirjan välist tippu valkonen kirjekuori, se oli varmaa tarkotettu faijalle, jote mä menin keittiölle päin, mut sit ku kuulin et faija mutisi ääneen niit hoitsun antamia kirjeit, nii päätin jäädä kuuntelemaa.
-"Potilaalla lievä sydänkohtaus, ja sen jälkeinen tajunmenetys. Sydämmenseurannan ja muun tutkinnan jälkeen ei nähdä syitä lisätutkintoihin ja jatkosairaalakäynteihin. Potilas voidaan kotiuttaa ja kuntousta ei tarvita. Ei tarvita jatkotutkimuksia ellei potilas saa oireita liittyen viimeisimpään käyntiin" faija luki, lopult seki itki.
Mä kuuntelin tarkkaan ja kuiskasin:
-"Sydänkohtaus..." ja kyynel vierähti mun poskelle. Pyyhkäsin sen pois ja loihdin kasvoilleni suloisen hymyn ja astelin faijan viereen ja annoin sille sen kirjekuoren mikä tippu meidän valokuva-albumin ja kirjan välist.
-"Tossa, se on varmaan sulle"sanoin.
-"Kiitos Jutta, ethän ole vihainen minulle?" faija sano. Olin hiljaa ja lähdin omaan huoneeseeni. Faija jäi lukemaan sitä kirjettä.
Yhtäkkiä kuulin jotai kolinaa keittiöst. En viittiny mennä kattoo, jäin leikkimää vielä barbeilla, mut lopulta ihmettelin, ku faijaa ei näkyny eikä kuulunu, menin keittiöön, mut sitte, mä näin jotai tosi kauheeta. Se oli faija, joka makas lattialla verisenä, hätäännyin, ja menin puhelimen luo, mutten vaa löytäny sitä.
-"Missä helvetissä täällä on puhelin?" huusin, ja tajusin sen mitä mä äsken sanoin. Mä kirosin, ekan kerran, mun kaheksanvuotises elämäs, mä kirosin.
Sitte, ku älysin, missä meijjän puhelin oli, soitin ambulanssin hakemaa faijaa. Mä pysyin rauhallisena, meille oli kyy kerrottu koulus, mitä pitää tehä jos jotai sattuu kotona. Ambulanssi tuli ja ne vei faijan sairaalaa. Mulle soitettii myöhemmi illal, ja ne sano, et mä voisin tulla käymää siellä, faijan tila oli vakaa. Kävelin sairaalalle, oliha sinne matka, mut täl kertaa mä menisin sinne, faijan takii.
Sairaalas näin faijan, se oli kytketty laitteisii ja sen ohimos oli laastari, faija oli hereillä ja sen poskelle vierähti kyynel ku se näki mut.
-"Jutta, mä olen niin pahoillani, en tiennyt että me jouduttais enää... yhteyksiin..." faija huokas.
-"No et tietenkää, miks sä teit sen?" kysyin faijalta.
-"Jutta..."faija sano ja otti mun kädest kiinni. -"...ymmärrät ehkä sitten myöhemmin, mutta nyt, en halua kertoa sitä. Aikuisten asioita, jookos?" faija sano, sit se huokas ja kävi taas lepäämään.
Irrotin faijan kädestä ja lähin, kävelin takas kotii, ja mietin kaikkii asioit, mitä tänäänki tapahtu. Miten se oli mahdollist, et heti ku Elisa muutti, meijjän, mun ja faijan ongelmat alko, miks just nyt? Mä en halunnu ajatella sitä asiaa, vaan juoksin loppumatkan, ja ajattelin vaan sitä, kestäiskö mun sydän, jos se ei kestäny tietää, et Bella muuttais meille.
Illalla, söin pakastejätskiä ja katoin teeveetä, nyt ainaki oli tosi lohdullist tietää, et faija ei vois tulla kännipäissää sisälle ja oksentaa vessanpyttyy, niin ei vois tapahtua. Mut sit yhtäkkiä puhelin soi ja hätkähdin. Mietin vastatakko vai ei, aattelin, et jos siel oliski Elisa, nii kyl kannattais vastata.
Kommentit